Suomen metsissä kasvoi vuoden 2013 lopussa  2 094 miljoonaa kuutiota puumateriaalia puuntuotantoon käytettävällä maalla. Metsiin varastoituneen puumassan lisäksi metsät kasvavat vuosittain 104.5 miljoonaa kuutiota lisää puuta odottamaan hyötykäyttöä tai lahoamista.  Metsien kasvun lisäksi Suomeen tuodaan vuosittain 10 miljoonaa kuutiota puutavaraa metsäteollisuuden tarpeisiin.

Metsäteollisuus käytti vuonna 2013 raaka-aineena 64.5 miljoonaa kuutiota puuta, lisäksi puuta käytettiin energiantuotantoon 9.4 miljoonaa kuutiota. Kokonaisuudessa puun tarve oli 74 miljoonaa kuutiota. Suomen metsien kasvusta käytettiin vuonna 2013 hyväksi vain 61 prosenttia. Suomen metsien puustomäärä on ollut jatkuvassa kasvussa, puustotilavuus on kasvanut 70-luvulta lähes 60 prosenttia.Suomen metsät tuottavat ”ylimääräistä” puuta yli 30 miljoonaa kuutiota vuodessa kotimaiseen kysyntään nähden. Puuntuonti nostaa metsiin jäävän puumäärän 40 miljoonan kuutioon. Suomeen suunnitellut uudet sellutehtaat lisäävät toteutuessaan puunkysyntää Äänekoskellä neljällä miljoonalla kuutiolla, Kuopiossa 5.4 miljoonalla kuutiolla ja Kemijärvellä 2.2 miljoonalla kuutiolla. Kuopion ja Kemijärven tehtaat ovat vuoden 2015 alussa enemmän ideoita kuin varsinaisia investointisuunnitelmia. Toteutuessaan uudet tehtaat lisäisivät puun kysyntää yhteensä 11.6 miljoonalla kuutiolla.

Metsien suojelu kaappaa nykyään ylimääräisestä kasvusta viisi miljoonaa kuutiota. Kokonaisuudessa Suomen metsissä kasvaisi uusien investointienkin jälkeen ilman puuntuontiakin suojelualueiden ulkopuolella yli 15 miljoonaa ylimääräistä puukuutiota vuodessa ilman asiakasta.

Jos kaikki uudet sellutehdasinvestoinnit toteuttuvat ja tuplaamme puun energiakäytön, kasvavat Suomen metsät edelleen enemmän puuta kuin sitä käytetään. Ylimääräisen kasvun lisäksi metsistä pitäisi purkaa edellisinä vuosina kertynyttä hakkuujättämää. Suomessa on puulle ylitarjontaa. Ylitarjonnan seurauksena puun reaalinen hinta on ollut laskusuunnassa. Puun hinta on Suomessa matalammalla tasolla kuin keskeisissä kilpailijamaissa.

Suomessa ei tule uusien investointien jälkeenkään pulaa metsissä kasvavasta puusta ja metsänomistajille tulee kelpaamaan myös tulevaisuudessa puunmyyntirahat. Puuntuottajilla tulee säilymään haasteena myös tulevaisuudessa löytää kysyntää kotimaasta kaikelle tuotettavalle puulle.

Kaupunkilaiset ja pienten tilojen omistajat myyvät aktiivisemmin puuta kuin muut

Suomessa on tutkittu aikojen saatossa omistajaryhmien ja puunmyynnin suhdetta. Metlan työraportista 208 löytyy kohtuullisen tuoretta tutkimustietoa metsänomistajista ja heidän tekemistä puukaupoista vuoden 2004-2008 välillä. Oleelliset taulukot ovat numeroilla 30 ja 31 tutkimuksessa, taulukko 30 löytyy sivulta 51.

Tutkimuksen mukaan metsänomistajan ikä ei määritä puukauppa-aktiivisuutta ennen 75 ikävuotta. Esimerkiksi 65–74 ikävuoden välillä olevat metsänomistjat myyvät puuta suuremmalla osuudella kuin alle 44-vuotiaat.

Puuntuotannon luonteen oleminen enemmän sivutoimista harrastusta, kuin päätoimista puuntuottamista, ei vähennä puunmyyntihalukkuutta. Tutkimuksen mukaan ”monitavotteiset” metsänomistajat myivät puuta todennäköisemmin kuin ”metsästä elävät”. ”Metsästä elävät” myyvät vähemmän kuutioita per hehtaari kuin muut, jopa ”epätietoiset” myyvät ”metsästä eläviä” enemmän per hehtaari puuta markkinoille.Tutkimuksen mukaan kaupunkilaiset ovat aktiivisia puun myyjiä:

Vaikka kaupunkilaismetsänomistajista puukaupan oli tehnyt keskimääräistä pienempi osuus, he olivat käyttäneet metsiään muita tehokkaammin: sekä myyntimäärä hehtaaria kohden että puukaupan koko oli suurempi kuin maaseudulla tai taajamissa asuvilla metsänomistajilla.

Metsäteollisuuden kannalta on parempi, jos yksittäinen metsänomistaja myy harvoin suuremman erän puuta. Suuremmat leimikot vähentävät puunostajien työtä sekä hakkuukoneiden siirtoja. Jokaisen ei tarvitse myydä joka vuosi puuta, kunhan puuta tulee tarpeeksi vuosittain markkinoille kaikilta tiloilta yhteensä.

Suurien tilojen omistajat myyvät todennäköisemmin puuta kuin pienien tilojen omistajat. Pieneltä tilalta ei välttämättä kerry joka vuosi metsäteollisuuden toivomia suuria leimikoita. Taulukosta 31 selviää, että pienien tilojen omistajat myyvät enemmän puuta per hehtaari vuodessa kuin suurien tilojen omistajat.

Yksittäisen omistajan metsäomistuksen kokonaismäärä ei ole metsäteollisuudelle merkittävä muuttuja, jos metsätilat ovat kuin haulikolla ammuttuna ympäri maakuntaa. Laajalta alueelta ei synny suuria leimikoita. Naapuritilojen yhdistymisen tukeminen parantaisi puuntarjontaa, suuremmalta yhtenäiseltä tilalla saadaan aikaiseksi suurempia leimikoita ja suuremmalla yhtenäiselle alueelle on helpompi tehdä parempia metsäteitä kuin pienelle tilalle. Ei tarvitse pohtia naapureiden kanssa hyötyjä / menoja, kun on itse ainoa maksaja ja hyötyjä. Lainaus kuvattu launtain 21.02.2015 Länsi-Savosta

Metsäteollisuudella on median mukaan ongelmia puunsaannissa. Vaikka tehtaat eivät ole seisoneet puupulan takia, metsäteollisuudella on väitteensä mukaan ongelmana puitaan panttaavat kaupunkilaismetsänomistajat. Metsäteollisuus vaatii valtiolta keinoja saada puut liikkeelle puuta panttaavien kaupunkilaisten metsistä.

Metsäteollisuus ei ole ainoa harhatiedon levittäjä. MTK/MHY linja levittää samaa väärää tietoa kaupunkilaisten / vanhojen / pienten tilojen vähäisestä halusta myydä puuta. Antamalla metsäteollisuudelle hyvät työkalut lobbaukseen, MTK/MHY sahaa omien jäsenien alta oksaa.

Metsän laittaminen takaisin pinta-alaverotukseen lisäisi vain kustannuksia

Metsäteollisuus haluaa lisätä valtion byrokratiakustannuksia ja metsänomistajien verokuormaa. Metsäteollisuus ajaa uutta veromallia, jossa metsänomistaja maksaa metsäntuotosta etukäteen vuosittain 10 prosentin veron. Maksetun veron voi metsäteollisuuden ajatuksen mukaan vähentää puunmyyntitulojen verotuksessa, jos myisi puuta seuraavan kymmenen vuoden aikana. Jos puukauppoja ei syntyisi, jäisi veronpalautus saamatta.Ehdotuksesta unohtui ostajia sitovat osuudet. Jos verotuksella ”kannustetaan” puunmyyjiä myymään puuta, tulee vastaavalla verotuksella ”kannustaa” puun ostajia ostamaan puuta. Vastaavana verona toimisi metsäyhtiöiden tuotolle 10% vuotuinen vero, jonka saisi takaisin sen jälkeen, kun teollisuus on ostanut 90% puun vuotuisesta kasvusta Suomessa. Uusi vero kannustaisi metsäteollisuutta investoimaan Suomeen ja ostamaan puuta.

Puukauppaa rajoittaa metsäteollisuuden ostot. Ei metsänomistajien myyntihalukkuus.  Puukaupan ongelma ei ratkea lisäämällä metsänomistajien verotusta ja byrokratiaa. Metsäteollisuuden ehdottamassa mallissa valtion tarvitsisi määrittää kaikille Suomen metsille tuottoarvo. Määrittäminen maksaisi miljoonia eikä lisäisi byrokratiakustannuksia enempää verokertymää. Uuden veroehdotuksen taustalla on metsäteollisuuden pyrkimys saada puuta entistäkin halvemmalla pakottamalla metsänomistajat myymään puuta. Metsäteollisuus on takonut viime vuodet reiluja voittoja nykyisellä kuitupuunhinnallakin.

Tuoreiden tulostietojen mukaan esimerkiksi sellua vain Suomessa valmistavan Metsäfibren liikevaihto vuonna 2014 oli 1296M€ ja liiketulos 228M€.  Metsäfibren tuotantolaitoksilla kului vuonna 2014 puuta arvion mukaan 10.77 miljoonaa kuutiota. Metsäfibrelle syntyi liikevaihtoa (=myynti) 120 per käytetty kiintokuutio ja liikevoittoa reilut 21 euroa per käytetty kiintokuutio.  Olin laskenut aikaisemmin kiintokuutiosta tulevan 113 euron edestä sellua, sellun hinnat ovat nousseet laskemani jälkeen.

Euroa matalampi kantohinta nostaisi Metsäfibren voittoa vajaat 11 miljoonaa euroa. Puuntuottajalle maksetaan kiintokuutiosta kuusikuitua ensiharvennuksella alle 14 euroa per kuutio. Jos metsäteollisuus saisi puut ilmaiseksi ensiharvennukselta, nousisi voitto 150 miljoonaa euroa nykyisestä. Halvempi puunhinta ei ole metsäteollisuuden selviytymisen tai investointien kannattavuuden kannalta merkittävä tekijä. Investoinnit ovat kannattavia myös nykyisellä puunhinnalla.

Puukaupassa ei ole ongelmaa, jonka uusi vero ratkaisi. Meidän kannattaa ennemmin luoda työpaikkoja teollisuuteen kuin verottajan virkakoneistoon.

Puuta riittää ja puuta halutaan myydä. Saadaanko puut myös korjattua metsistä?

Kysyin puunostajalta helmikuussa 2015, kiinnostaako talvileimikko. Kuulemma emme saisi ostotarjousta leimikollemme. Kelirikkoleimikoille on kysyntää, muuten puukauppa ei vedä. Talvileimikoiden ongelmana on lyhyt korjuu- ja kaukokuljetuskausi.Korjuukautta saataisiin pidennettyä käyttämällä heikosti kantaville maille soveltuvia metsäkoneita. Metsäkonevalmistajat ovat ratkoneet heikosti kantavien leimikoiden ongelmaa lisäämällä kantavia akseleita koneiden alle ja kehittämällä erilaisia telaratkaisuja. Tällä hetkellä metsäkoneiden alle saa jo 10 pyörää, seuraava innovaatio on varmaan lisätä kaksi pyörää lisää. Erikoiskoneiden haasteeksi tulee koneiden kohonnut hinta, käyttökustannukset sekä kuljetuspainot.Puut saadaan metsästä tien laitaan, metsätraktorit jaksavat kyntää puut metsästä pois vaikka akseleita myöten raahautuen. Suurempi haaste on saada puut kumipyörillä tehtaille liikenneverkon rapistuessa. Valtion talousarvioesityksen vuodelle 2015 mukaan ”maanteiden, rautateiden ja vesiväylien niin sanottu korjausvelka on yhteensä noin 2,3 miljardia euroa”, maanteiden osuus korjausvelasta on noin miljardin. Korjausvelan hoitaminen ei olisi kohtuuton ponnistus valtion taloudelle. Tiemäärärahoja on laskettu viime vuosina ja tieverkko saa rapistua rauhassa.

Suomessa riittää myös tulevaisuudessa innokkaita koneyrittäjiä ja -kuskeja korjaamaan puuta metsistä ja kuljettamaan puuta käyttöpaikoille. Halua suuremmaksi haasteeksi muodostuu väkisin koneyrittäjien talous. Koneyrittäjien talous ei parane korjaamalla puuta metsistä entistä kalliimmilla koneilla.

Yksittäinen puuntuottaja ei voi vaikuttaa, miten valtio hoitaa kantatieverkostoa. Yksittäinen puuntuottaja voi vaikuttaa miten saada omat leimikot kesäkorjuuseen kelpaaviksi. Hoitamalla maiden vesitalous kuntoon ja rakentamalla metsäteitä voi saada talvileimikot nousemaan kesäleimikoiksi. Kesäleimikon myyminen on talvileimikkoa helpompaa. Kesäleimikolla maapohjan tulee kantaa metsäkoneita myös sataisena kesänä ja metsäteiden kestää tukkirekkojen paino.

Jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä

Suomessa riittää metsä- ja energiateollisuuden kasvavaankin tarpeeseen riittävästi puuta. Metsänomistajat ovat valmiita myymään tarpeen mukaan puuta, puukaupan rajoitteena on ollut puunkysyntä eikä tarjonta.Tutkimuksen mukaan ei ole olemassa yksittäistä puuta panttaavaa metsänomistajaryhmää. Metsäteollisuus tulee myös tulevaisuudessa saamaan tarvitsemansa puun, vaikka metsäomaisuus ajautuisi kaupungissa asuvien eläkeläispienmetsäomistajien haltuun.

Metsäteollisuudelle ei ole väliä mistä se ostaa puuta. Ainoa tavoite puunhankinnalle on saada tarpeeksi puuta mahdollisimman halvalla. Vastaavasti puuntuottajalle ei ole väliä mihin puuta käytetään, ainoa tavoite on saada tarpeeksi puuta myytyä mahdollisimman hyvään hintaan. Molemmat osapuolet tulevat valittamaan myös tulevaisuudessa hinnasta.

Sanonnan mukaan ”jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä” pätee myös puukauppaan. Metsäteollisuus on saanut tarpeen mukaan puuta kohtuulliseen hintaan. Eikä puu tule loppumaan tulevaisuudessakaan sellutehtailta vaikka osa puusta ohjautuisi sellutehtaiden sijasta energiakäyttöön.