Suomessa kangasmetsien maapohjat erotellaan maapohjan luontaisen puuntuotantokyvyn mukaisiin kasvupaikkaluokkiin. Kasvupaikkojen erottelu perustuu metsissä esiintyvien opaskasvien kasvupaikkavaatimuksiin. Esimerkiksi käenkaali (=ketunleipä) tarvitsee kosteutta ja ravinteita enemmän kuin puolukka. Käenkaali ei kasva karuilla mailla, joten käenkaalin kasvamisesta metsässä voi päätellä maapohjan olevan hyvä myös rehevistä olosuhteista nauttivien puiden kasvattamiseen.

Rehevämmät maapohjat tuottavat karumpia enemmän puuta ja ovat paremman puuntuotantokyvyn takia arvokkaampia. Kasvupaikat rehevimmistä karuimpaan metsätaloussuunnitelman kuviotiedoissa käytettyjen tunnuksien kanssa:

• Lehto (lehto) [lehto ei ole kangasmetsää vaan lehtoa]
• Lehtomainen kangas (OMT).
• Tuorekangas (MT – Mustikkatyyppi)
• Kuivahkokangas (VT – Puolukkatyyppi)
• Kuivakangas (CT)
• Karukkokangas (CIT)

Kasvupaikkojen tunnistaminen on tärkeää tehdessä kasvatettavan puulajin valintaa sekä metsätilaa myydessä tai ostettaessa. Alla olevassa esimerkissä maapohjat ovat lehtomaista kangasta ja tuoretta kangasta.
Tärkeimmät opaskasvit ovat ketunleipä, mustikka ja puolukka. Tunnistamalla nämä kolme tärkeintä kasvia onnistuu kasvupaikkojen määrittäminen metsätalouteen riittävällä tasolla. Laiskimmat opettelevat vain säännön:

• Käenkaali = lehtomainen kangas (OMT). Puuksi kuusta tai koivua
• Mustikka = tuorekangas (MT). Puuksi kuusta, koivua tai mäntyä
• Puolukka = kuivahkokangas (VT). Puuksi mäntyä

Edellä oleva sääntö kattaa valtaosan Suomen talousmetsistä. Kolmen tärkeimmän kasvupaikan lisäksi on olemassa myös lehtoja, kuivia kankaita (CT = kanerva) ja karukkokankaita (CIT = jäkälät).Kasvupaikat tunnistetaan alueella yleisesti kasvavan rehevimmän kasvupaikan kasvin mukaan. Esimerkiksi lehtomaisella kankaalla kasvaa käenkaalin lisäksi myös karummilla mailla kasvavia kasveja kuten mustikoita. Mustikat ovat tuoreenkankaan (MT, mustikkatyyppi) tunnuskasveja. Rehevämmän maan kasvien tulee kasvaa alueella yleisesti, pelkät yksittäiset käenkaalit eivät tee kohteesta lehtomaista kangasta.

Kasvupaikkaluokituksen ongelmana on kasvupaikkojen jakautuminen turhan harvoihin luokkiin. Esimerkiksi kasvupaikat, joissa on vähän ketunleipiä tai paljon puolukoita mustikoiden seassa ovat molemmat tuoreita kangaita. Lähellä lehtomaista tai kuivahkoa kangasta oleva tuore kangas antaa merkittävästi erilaisen puusadon. Käytän monesti vaimoni kanssa kasvupaikoista puhuttaessa ”MT plus” tai ”MT miinus” termiä kuvaamaan tuoreen kankaan laatua.

Nykyiselle kasvupaikkaluokittelulle olisi vaihtoehtona pituusbonitointi. Pituusbonitoinnissa mitataan puuston valtapituus ja rinnankorkeusikä. Mittauksen jälkeen voidaan määrittää puulajikohtaisista taulukoista kuinka korkeaksi puusto tulee kasvamaan 100 vuoden iässä. Ylläolevassa esimerkkikuvassa on luontaisesti syntyneiden männiköiden pituusboniteettiluokat, jotka nojautuvat puuston 100 vuoden biologisella iällä saavutettavaan valtapituuteen.

Pituusboniteettien käyttäminen on Suomessa harvinaista. Olen törmännyt pituusbonitointiin vain metsätalousyrittäjän peruskurssin luentokalvoilla, josta yllä oleva kuva on kopioitu. Kuvan alkuperäinen lähde on tuntematon.

Pituusboniteetin yleisen käyttämisen etuna olisi koko Suomen kasvupaikkojen vertailun helpottuminen. Lämpösumman takia etelän tuorekangas tuottaa enemmän puuta kuin pohjoisen tuorekangas. Kasvupaikkojen tunnistaminen on helppoa varttuneissa metsissä. Uudistusalat vaikuttavat yleensä karummilta kuin mitä ne oikeasti ovat. Uudistusalojen kasvupaikka on helpointa tunnistaa suurien kantojen vieressä kasvavista kasveista. Kantojen pohjoispuolelle on yleensä jäänyt tarpeeksi opaskasveja mahdollistamaan kasvupaikkatunnistuksen. Metsämaan kasvupaikkaluokituksen saa hetkellisesti nousemaan yhden luokan rehevämmäksi lannoituksen avulla. Tuoreelle kankaalle saattaa ilmestyä käenkaalia indikoimaan lehtomaista kangasta, vaikka todellisuudessa maapohja on edelleen tuoretta kangasta. Tilaa ostettaessa hämäännys voi tulla kalliiksi.Osa tunnuskasveista on sammaleita. Pienen koon ja samankaltaisen olemuksen takia sammaleiden tunnistaminen on vaikeampaa kuin erilaisia kukkien ja saniaisten. Suomessa on löydetty kasvamasta lähes 900 erilaista sammalaljia, kannattaa opetella ensiksi yleisin tunnuskasvi eli seinäsammal. Ylläolevassa kuvassa on palmusammal. Palmusammalen tunnistaa sen palmumaisesta olemuksesta.

Lehto

Lehdot ovat rehevimpiä kasvupaikkoja. Kiertoajalle laskettu puuston vuotuinen keskikasvu vaihtelee Etelä-Suomen 13 m2/ha Peräpohjolan 6 m3/ha välillä. Lehtojen harvinaisuuden ja opaskasvien suuren määrän takia lehtojen kaikkien opaskasvien opettelu on käytännössä turhaa. Opettele ensiksi muiden kasvupaikkojen opaskasvit ja sitten vasta lehtojen yleisimmät opaskasvit. Laitoin kuitenkin tähän kappaleeseen neljä yleistä ja helppoa lehdon opaskasvia.

Lehdon tunnistaa yleisestä rehevyydestä, lehtojen pensaskerroksessa on ruuhkaksi asti kasvillisuuttta. Lehtojen maapohja on multaa, jonka takia lehdot on aikojen saatossa raivattu pelloiksi. Jäljelle jääneet lehdot ovat nykyaikana monesti rauhoitettuja kohteita. Metsälain mukaan luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset lehdot ovat rauhoitettuja ”kymppikohteita”.Hiirenporras ( Athyrium filix-femina ) kasvaa kosteissa lehdoissa. Muista yleisistä saniaisista poiketen lehdet eivät lähde sivuille samasta pisteestä vaan portaittain vuorotellen.Näsiä ( Daphne mezereum ) on puumaista runkoaan myöten myrkyllinen kasvi. Näsiä kasvaa kuivissa ja tuoreissa lehdoissa. Näsiä kukkii aikaisin keväällä ja tekee kesällä myrkyllisiä punaisia marjoja. Näsiä kasvaa hitaasti ja pitää vain rungon päässä lehtiä.Kevätlinnunherne ( Lathyrus vernus ) kasvaa kuivissa lehdoissa. Kevätlinnunherne on kohtuullisen yleinen keväällä kukkiva kasvi.Sudenmarja ( Paris quadrifolia ) eli karhunmarja kasvaa tuoreissa lehdoissa. Sudenmarjan on helppo tunnistaa sen nelilehtisyydestä (nimessä oleva quadri viittaa lukuun neljä). Sudenmarja kehittää kärkeensä yhden myrkyllisen mustikannäköisen marjan.

Lehtomainen kangas

Lehtomaisen kankaan päätunnuskasvi on käenkaali ( Oxalis acetosella ) eli ketunleipä. Lehtomaisella kankaalla kasvaa yleisesti käenkaalin lisäksi myös mustikkaa. Lehtomaisella kankaalla kuuset ja koivut kasvavat järeiksi. Kiertoajalle laskettu puuston vuotuinen keskikasvu vaihtelee Etelä-Suomen 10 m2/ha Peräpohjolan 5 m3/ha välillä. Lehtomaisen kankaan päätunnuskasvit:

• Käenkaali ( Oxalis acetosella )
• Isotalvikki ( Pyrola rotundifolia )
• Metsäimarre ( Gymnocarpium dryopteris )
• Metsäliekosammal ( Rhytidiadelphus triquetrus )
• Metsä-orvokki ( Viola riviniana )
• Nuokkuhelmikkä ( Melica nutans )
• Sulkasammal ( Ptilium crista-castrensis )
• Tähtitalvikki ( Moneses uniflora )

Tuorekangas

Tuoreen kankaan tärkein tunnuskasvi on mustikka ( Vaccinium myrtillus ) . Metsäsuunnitelmissa käytetty lyhenne ”MT” tulee latinankielisen myrtillus sanan ensimmäisestä kirjaimesta ja sanasta tyyppi. Tuoreella kankaalla voi kasvattaa kuusta, koivua ja mäntyä. Kiertoajalle laskettu puuston vuotuinen keskikasvu vaihtelee Etelä-Suomen 7 m2/ha Peräpohjolan 4 m3/ha välillä. Tuoreen kankaan päätunnuskasvit:

• Mustikka ( Vaccinium myrtillus )
• Metsäkurjenpolvi ( Geranium sylvaticum )
• Keltatalvikki ( Pyrola chlorantha )
• Metsäkorte ( Equisetum sylvaticum )
• Metsälauha ( Deschampsia flexuosa )
• Metsämaitikka ( Melampyrum sylvaticum )
• Pikkutalvikki ( Pyrola minor )
• Seinäsammal ( Pleurozium schreberi )
• Vanamo ( Linnaea borealis )

Tuoreen kankaan ja lehtomaisen kankaan voi tunnistaa myös pensaskerroksen tiheydestä. Lehtomaisella kankaalla kasvaa pensaskerroksessa enemmän kasveja kuin tuoreella kankaalla.

Kuivahkokangas

Kuivahkon kankaan lyhenne ”VT”- tulee puolukan latinankielisestä nimen alkukirjaimesta Vaccinium vitis-idaea ja sanasta tyyppi. Alueella kasvaa tyyppikasvina puolukoita ja valtapuustona mäntyä. Kiertoajalle laskettu puuston vuotuinen keskikasvu vaihtelee Etelä-Suomen 5 m2/ha Peräpohjolan 2 m3/ha välillä.

• Puolukka ( Vaccinium vitis-idaea )
• Ahomansikka ( Fragaria vesca )
• Kevätpiippo ( Luzula pilosa )
• Lillukka ( Rubus saxatilis )
• Metsätähti ( Trientalis europaea )
• Mäntykukka ( Monotropa hypopitys )
• Nuokkutalvikki ( Orthilia secunda )
• Oravanmarja ( Maianthemum bifolium )
• Sianpuolukka ( Arctostaphylos uva-ursi) )

Osa kasveista selviää yllättävän karuilla mailla. Esimerkiksi metsämansikka ei ole kasvupaikkansa suhteen vaatelias, metsämansikka kasvaa myös kuivahkoilla kankailla. Minun on vaikea mieltää herkullisia makeita marjoja tuottavaa metsämansikkaa mäntymetsien marjaksi kasvamaan puolukoiden seassa.

Kuivakangas

Kuivalla kankaalla kasvaa pääasiassa kanervia ja puusto on aina mäntyvaltaista. Kiertoajalle laskettu puuston vuotuinen keskikasvu vaihtelee Etelä-Suomen 3 m2/ha Peräpohjolan 1.5 m3/ha välillä.

• Kanerva ( Calluna vulgaris )
• Harmaaporonjäkälä ( Cladonia rangiferina )
• Kissankäpälä ( Antennaria dioica )
• Kultapiisku ( Solidago virgaurea )
• Palleroporonjäkälä ( Cladonia stellaris )

Kuivaa kangasta karumpi kasvupaikka on karukkokangas. Karukkokankaalla vain mänty kasvaa edes hitaasti puumaiseksi.

Kangasmetsien kasvupaikkatyyppien tunnistaminen on helppoa

Kasvupaikkatyyppi määrittää metsän puuntuotoksen ja kasvatettavaksi sopivat puulajit. Jokaisen metsänomistajan kannatta opetella katsomaan metsissään edes käenkaalin (ketunleipä), mustikan ja puolukan esiintyminen. Yleisimpien kasvien lisäksi kannattaa opetella ainakin omassa metsässä yleisesti kasvavien opaskasvien nimiä. Voit sitten kävellä metsissä ja tunnistaa kasvupaikkoja.