Ennen metsänhoidon koneellistumista metsistä oli helpointa käydä hevosen kanssa noutamassa vain myyntikelpoiset puut ja jättää loput puista metsään kasvamaan. Hakkuissa metsään jätettiin pienempien puiden kanssa myös suuremmat huonolaatuiset puut. Metsätalous oli luonteeltaan enemmän metsien puuvarojen hyödyntämistä kuin metsänhoitamista. Hallitsemattoman hyödyntämisen seurauksena metsien puuvarannot kääntyivät laskuun metsien tultua epämääräisissä harsintahakkuissa vajaatuottoisiksi.
Suomeen levisi Manner-Euroopasta 1900-luvun alussa harsinnalle vaihtoehtoinen puiden istuttamiseen perustuva jaksollinen kasvatus. Jaksollisesta kasvatuksesta saatiin hyviä kokemuksia, metsäammattilaiset kirjoittivat harsinnan lopettamiseksi harsintajulkilausuman ja lopulta myös lainsäätäjät huolestuivat metsien häviämisestä harsintahakkuiden seurauksena. Harsintahakkuut kiellettiin 1950-luvulla.
Kannattaa käydä lukemassa harsintajulkilausuma. Julkilausuma on kirjoitettu sinä aikana, kun harsintahakkaaminen oli suosituin metsänhoitomenetelmä ja harsintaa yritettiin tosissaan saada onnistumaan.
Nyt 60 vuotta myöhemmin Suomen metsät ovat kasvaneet paremmin kuin koskaan ja huoli puuston loppumisesta on väistynyt. Harsintahakkuut tulivat taas laillisiksi metsänkäsittelyiksi 01.01.2014 voimaan tulleen uuden metsälain myötä.
Jatkuvan kasvatuksen menetelmiä
Suomessa on kasvatettu viimeiset 60 vuotta metsiä luonnollisia metsäpaloja mukailevien avonaisien uudistualojen avulla jaksollisena kasvatuksena. Uudistusalalle on istutettu tai kylvetty uusi puusukupolvi ja metsää on sen jälkeen kasvatettu uudistettavaksi harventamalla metsästä kasvukilpailussa hävinneitä pienempiä ja huonolaatuisia yksilöitä. Lopulta metsä on taas uudistettu ja metsänkasvatus on aloitettu uudella puusukupolvella.
Puuntuottajalla on jaksollisen kasvatuksen vaihtoehtona erilaisia jatkuvan kasvatuksen menetelmiä. Jatkuvan kasvatuksen termit eivät ole vielä täysin vakiintuneet kirjoituksissa, esimerkiksi jatkuvasta kasvatuksesta käytetään myös nimitystä erirakenteinen metsän kasvatus. Jatkuvan kasvatuksen esitykset lukevat kasvatuksen sisään monia erilaisia tekniikoita:
- Jatkuva / jatkettu yläharvennus. Metsässä on tavoitteena hakata ~20 vuoden välein uudistuskypsiä puita. Hakkuussa jätetään jäljelle seuraavien puusukupolvien puita kasvamaan uusiksi valtapuiksi.
- Pienaukot. Uuden metsälain myötä alle 0.3 hehtaarin uudistusaloja ei tarvitse uudistaa keinollisesti. Jatkuvassa kasvatuksessa aukkojen odotetaan uudistuvan reunametsien siemenillä ilman keinollista uudistamista.
- Luontainen uudistaminen jättämällä kuviolle vain siemenpuita. Uudistusalalle jätetään siemenpuita ja metsän toivotaan uudistuvan siemenpuiden avulla.
- Kuusialiskasvoksen hyödyntäminen koivikossa. Metsän luonnollisessa kierrossa koivikon alle syntyy kuusialiskasvosta luonnollisesti. Sen jälkeen, kun koivut poistetaan metsästä, metsään jää varttunut kuusentaimikko.
Mielestäni vain jatkuva harventaminen on varsinaista jatkuvaa kasvatusta, muut menetelmät ovat mielestäni jaksollisen kasvatuksen menetelmiä. Siemenpuiden avulla tehdyn luonnollisen uudistamisen jälkeen kuviolle jäävä 30cm taimikko ei mielestäni täytä metsän jatkuvan peitteellisyyden määritelmää. Käsittelen kirjoituksessa jatkuvana kasvatuksena vain yläharvennuksiin perustuvaa jatkuvaa harventamista.
Jatkuva harvennus pitää metsän jatkuvasti peitteisenä
Jatkuvalla kasvatuksella tarkoitetaan yleisesti metsän jatkuvaa harventamista. Metsässä kasvatetaan samaan aikaan monen puusukupolven puita. Puista hakataan esimerkiksi 20 vuoden välein aina suurimmat yksilöt pois ja pienemmät jätetään varttumaan taas suurimmiksi. Jatkuvan harventamisen etuna haetaan metsänhoidon kustannuksien alentumista sekä puunmyyntitulojen nousemista myydessä pelkästään tukkikokoisia puita.
Harvennuksen jälkeen metsän annetaan kasvaa seuraavaan harvennukseen, jolloin metsästä olisi tavoitteena saada taas yhtä suuri hakkuukertymä. Etelässä sijaitsevia jatkuvan kasvun kuusikoita päästään lukemani perusteella harventamaan jopa 15 vuoden välein.
Kuva: Poimin yllä olevan kuvan Metsäliiton-sivuilta. Kuvan yläreunassa oleva teksti ”onnistunut poimintahakkuu” kuului kuvaan
Kokeilin ennustaa kuvan perusteella mielessäni miltä metsä näyttää 15 ja 30 vuoden kuluttua. Minun on jotenkin vaikea uskoa kuvan metsästä saatavan 15 vuoden kuluttua kovinkaan merkittäviä hakkuutuloja ja sahojen jäävän vain haaveilemaan reiluista tukkirungoista. Kuviolta saadaan 15 vuoden päästä hieman kuitukokoista puuta sellutehtaille ja joitakin pieniä runkoja sahoille.
Jatkuvassa kasvatuksessa on kaksi koulukuntaa. Toinen koulukunta harrastaa tehojatkuvaa kasvatusta rankkoine harvennuksineen pitäen metsän jatkuvasti erittäin harvana. Tehojatkuvan kasvatuksen metsät näyttävät yllä olevan kuvan kaltaisilta. Tehojatkuvassa kasvatuksessa puuston korjuukustannukset ovat jatkuvan kasvatuksen toisen harvennuksen luokkaa. Metsät eivät ole mielestäni miellyttävän näköisiä ja suuntaisin mustikkaretkellä toiseen metsään.
Toinen koulukunta taas käyttää erittäin kevyttä puustonkorjuuta jättämättä luontoon sen suurempia jälkiä. Metsästä käydään noutamassa vuosittain suuria runkoja kevyillä menetelmillä tekemällä tarkkaa puuvalintaa. Puuston korjuukustannukset ovat huomattavasti suuremmat kuin muissa puunkorjuumenetelmissä. Kevyen jatkuvan kasvatuksen metsät näyttävät perinteisessä mielessä enemmän metsiltä.
Jatkuvan kasvatuksen kaksi koulukuntaa antavat suuren haasteen jatkuvan kasvatuksen keskusteluihin. Kun pöydässä toinen mieltää jatkuvan kasvatuksen tehokkaaksi metsän parturoinniksi ja toinen taas yksittäisten puiden noutamiseksi, on keskustelu hedelmätöntä. Jatkuvan kasvatuksen metsä ei voi olla samaan aikaan mukava koskematon mustikkametsä ja jatkuvasti harvennettavana reilusti hakkuutuloja antava. Käsittelen tässä jutussa jatkuvana kasvatuksena tuloja antavaa tehoversiota.
Jatkuvassa kasvatuksessa metsistä puut korjataan suurilla hakkuukoneilla nostamalla puut 10 metrin päästä 20 metrin välein oleville ajourille, joiden päällä ne myös karsitaan. Metsien päästyä hyvään jatkuvan kasvatuksen asentoon tilan kaikki samanlaisilla kasvuolosuhteilla olevat metsät voidaan hakata kerralla. Vaikka hehtaarilta kertyy puuta vähemmän kuin jaksollisessa kasvatuksessa, antaa suurentunut tilakohtainen leimikkokoko entistä enemmän puuta yhdestä paikkaa. Aivan koko tilaa ei päästä sentään hakkaamaan kerralla, koska puiden kasvu vaihtelee moninkertaisesti tilan sisällä riippuen maapohjasta.
Saha- ja koneyrittäjät näkevät jatkuvan kasvatuksen yleistymisen varmasti mieluisana asiana.Sahat voivat ensimmäisessä korjuukierrossa korjata metsästä pelkästään tarvitsemaansa reilua tukkikokoista puuta ja jättää pystyyn (=ei tarvitse maksaa) puut, joita sahat eivät tarvitse omissa prosesseissa. Koneyrittäjät ovat iloisia, kun puuta korjataan suurilta yhtenäisiltä alueilta kerralla ja kun pääsevät käyttämään isoja koneita.
Jaksollinen kasvatus tuottaa todellista arvometsää
Alla olevassa kuvassa on Suomalaisen tehometsätalouden lopputuloksena syntynyttä metsää. Kuvan alueelta hakattiin 50/60-luvun taitteessa puusto ja alue kulotettiin. Polttamisen jälkeen maanpinta muokattiin traktorin kantokoukulla ja uudistettiin kuuselle. Nyt 50 vuotta myöhemmin metsä oli mielestäni miellyttävän näköistä ja metsässä on kiva kulkea.
Nykyisten ohjeiden mukainen 10-20 prosentin lehtipuusekoitus tekisi kuvan metsästä mielestäni vielä mukavamman kulkea, tulevaisuuden talousmetsät tulevat noudattamaan vielä entistä enemmän ihmisten käsitystä luontaisesta metsästä. Koen talousmetsän olevan todellista arvometsää.
Suomalainen talousmetsän jaksollinen kasvatus on luonnonmukaista eikä se valtaosin jätä luontoon pysyviä jälkiä. Maanmuokkauksessa käytetään pehmeitä menetelmiä, ainoan rankemman maanmuokkausmenetelmän eli säätöaurauksen (=vedetään maahan syvät urat) osuus oli vuonna 2012 vain kaksi prosenttia kaikesta muokkaamisesta. Etelästä säätöauraus on jo kadonnut ja pohjoisessakin säätöauraus harvinaistunut.
Talousmetsä on kiertonsa aikana peitteettömänä noin kolmasosan jonka jälkeen se näyttää taas perinteiseltä metsältä. Yllä olevassa kuvassa olevan jalostetun rauduskoivun pitäisi kasvaa tulevaisuudessa metrin vuodessa. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua istutuksesta uudistusalalla kasvaa komean näköinen koivikko.
Jatkuvan kasvatuksen metsät tuottavat epätasaisesti kasvanutta puuta. Puut kasvavat ensiksi aliskasvoksena hitaasti muodostaen tiiviin ytimen. Sen jälkeen, kun puut vapautetaan ylipuista niiden kasvu kiihtyy ja ne kasvavat nopeasti kohti tukkikokoa paksuilla vuosikasvuilla. Jaksollisen kasvatuksen metsiä pyritään kasvattamaan tasaisella kasvulla, jolloin niiden rakenteesta tulee tasalaatuista. Minun on vaikea nähdä epätasaiselle rakenteelle etua verrattuna tasaiseen rakenteeseen.
Jaksollinen kasvatus noudattaa suomalaisen metsäluonnon luonnollista kiertoa ja sen takia tarjoaa korkean luonnon monimuotoisuusasteen. Suomessa on omat lajistot avoimille uudisaloille, varttuneille taimikoille, tiheille kasvatusmetsille ja harvoille uudistuskypsille metsille. Jos siirtyisimme pelkästään jatkuvaan kasvatukseen ilman uudistusaloja, tulisimme menettämään valtaosan nykyisestä luontaisesta lajistostamme.
Olemme kohdanneet laajaa lajikirjoa eläimiä omassa talousmetsässämme ja keräämme vuosittain taimikoista parilla käynnillä riittävästi mustikoita talven tarpeiksi. Mustikat tuntuvat nauttivan valosta ja kasvavat paremmin taimikoissa kuin uudistuskypsissä metsissä.
Jokamiehenoikeuksien seurauksena metsän luontoarvoilla ja mustikkasadoilla ei kylläkään ole nykyaikana puuntuottajalle taloudellisessa mielessä hyötyä. Kummastakaan ei nykyaikana saa yhtään tuloja, joten luontoarvoja ja mustikoita ei voi ottaa mukaan taloudellisiin laskelmiin. Otan mustikat mukaan taloudellisiin vertailuihin sen jälkeen, kun olen ensimmäisen kerran onnistunut myymään mustikkasadon pystykauppana marjateollisuudelle.
Jatkuva kasvatus sisältää etuja, haasteita ja riskejä
Jatkuva kasvatus ei ole vain helppoa puiden kasvun odottamista tuvassa istuen ja puiden korjaamista 15-vuoden välein. Suurimman haasteen jatkuvalle kasvatukselle antaa Suomen luontaisen puuston sopimattomuus jatkuvaan kasvatukseen. Koivut ja männyt vaativat taimivaiheesta alkaen runsaasti valoa ja vähän juuristokilpailua kasvaakseen. Puut eivät suostu uudistumaan luontaisesti riittävällä tiheydellä peitteisen metsän alle.
Kuuset kestävät taimivaiheessa varjostusta, jolloin ne pystyvät uudistumaan peitteisen metsän alle. Kuusi ei varsinaisesti nauti varjossa elämisestä vaan se elää kituuttaen kunnes saa riittävästi valoa. Kuusikossa haasteeksi jatkuvalle kasvatukselle syntyy neulasista ajan myötä muodostuvan kuntan sopimattomuus taimien kehittymiselle. Kuusikossa voidaan kasvattaa pari sukupolvea luonnollisella kierrolla, mutta sen jälkeen maapohja on piloilla luontaiseen uudistumiseen.
Puuntuottajan tehtyä päätös siirtyä jatkuvaan kasvatukseen tasajakoisesta metsästä, tulee hänen saada metsään aikaiseksi tilanne, jossa on tasaisella jakaumalla puita taimista uudistuskypsiin puihin. Tasaikäisen metsän muuttaminen jatkuvaan kasvatukseen kelpaavaksi aiheuttaa vähintään 40 vuotta kestävän vajaatuottoisuuden kauden. Käytännössä nuoren isännän päättäessä siirtyä tasajakoisuudesta jatkuvaan kasvatukseen hänen koko puuntuottajakautensa on vajaatuottoisien metsien hoitamista.
Suomen luontaisista puulajeista vain kuusi uudistuu edes kohtuullisen hyvin varjoisaan paikkaan. Kuusikossa haasteena on maannousemasienen aiheuttama lahoaminen. Talousmetsäkierrossa on tavoitteena kasvattaa enintään kaksi kuusisukupolvea ja sen jälkeen uudistaa metsä koivulle. Tilanteissa, joissa maannousema pääsee jatkuvan kasvatuksen metsässä valloilleen, on vaihtoehtona yleensä vain kuvion uudistaminen koivulle tai männylle
Maannousema ei ole ainoa uhka metsätaloudessa. Hyönteisten lisäksi puuntuottajat ovat saaneet nauttia myrskytuhoista. Myrskytuulet niittävät yleensä satoa uudistusalojen reunametsissä sekä harvennetuissa metsissä. Jatkuvan kasvatuksen metsät eivät ole suojassa myrskytuhoilta. Metsän keskelle nousevat suuremmat puut ottavat myrskynvoiman vastaan yksin ja saattavat antautua tuulelle. Seurauksena on uusi pienaukko ja ruokaa hyönteisille, jos puuta ei käydä korjaamassa metsästä hakkuiden välissä pois. 
Jatkuvan kasvatuksen metsätkään eivät säästy raivaussahaamiselta. Silloin, kun metsää kasvatetaan useammassa vaiheessa, tulee varttuneiden puiden alla olevia taimia hoitaa taimikkona. On lapsellista ajatella, että luonto synnyttää metsään juuri oikealla jakaumalla olevan uuden puusukupolven. Yleensä taimia tulee joko liikaa tai liian vähän, jolloin niitä pitää joko raivata pois tai istuttaa lisää.
Jatkuvan kasvatuksen taloudellinen tuotos jää jaksollisesta kasvatuksesta
Metsäpuolella siirrytään nopesti uusiin menetelmiin menetelmien ollessa kannattavia. Esimerkiksi nykyään istutetaan pottitaimia mättäisiin perinteisten avojuuritaimien sijasta ja puuston vartuttua se korjataan koneellisesti. Puiden korjuussa ehti tapahtumaan 50-luvun jälkeen kaksi merkittävää muutosta, kun puiden korjuussa siirryttiin ensiksi kirveestä moottorisahaan ja sitten moottorisahasta harvestereihin. Uudet menetelmät mullistivat aikanaan metsätalouden ja ne otettiin kannattavina nopeasti valtamenetelmiksi ilman sen suurempaa muutosvastarintaa. Rationaalisesti toimiva puuntuottaja siirtyisi jatkuvaan kasvatukseen heti, jos se olisi taloudellisesti kannattavampaa kuin nykyinen jaksollinen kasvatus.
Laskin Metlan Motti-ohjelman avulla jaksollisen ja jatkuvan kasvatuksen kannattavuusvertailun käyttäen nykyarvomenetelmää. Nykyarvomenetelmässä lasketaan tulevaisuuden rahavirtojen nettonykyarvo käyttäen jotakin perustelua korkokantaa. Laskelman tuloksena saadaan rahasumma, jonka tallentamalla pankkiin halutulla korkokannalla antaisi tulevaisuudesa saman rahavirran kuin metsään tehty investointi. Menetelmä on yleinen laskettaessa investointilaskelmia.
Valitsin Motti-ohjelmassa jaksolliseen kasvatukseen Tampereelle tuoreella kankaalle ojitusmätästettyyn maahan perustettavan kuusikon. Kuusikkoa hoidetaan metsänhoitosuositusten mukaan ilman sen suurempia tehostamisia. Jatkuvaan kasvatukseen löytyy vähemmän kasvumalleja, joten käytän monsu.net-sivulta löytyvästä esityksestä olevia hakkuukertymiä. Esityksestä poimittuna jatkuvakasvatus tuottaa etelässä sijaisevassa kuusikossa 15 vuoden välein 45 kuutiota tukkia ja 33 kuutiota kuitua.
Samassa esityksessä mainitaan hakkuun jälkeen metsään jääväksi puuston pohjapinta-alaksi 11-13 neliötä. Esityksessä ei mainita jäävän puuston pituutta, mutta arvelisin jäävän puuston olevan keskimäärin 15 metriä. Käyttämäni 15 metriä on sama kuin jaksollisen kasvatuksen ensiharvennuspituus, ensiharvennuksen jälkeen puut kasvavat jaksollisessa kasvatuksessa vielä 30 vuotta ennen uudistusta. Pohjapinta-alan ja pituuden mukaan metsään jää yhteensä 90 kuutiota puuta per hehtaari. Puusto ei voi olla kooltaan pelkästään lyhyitä kuitukokoista yksilöitä, koska muuten 15 vuoden päästä metsästä olisi vaikea hakata sahojen kaipaamia tukkirunkoja.
Taulukko: Vertailu Etelä-Suomessa tuoreella kankaalla olevista jaksollisen ja jatkuvan kasvatuksen kohteiden nykyarvoista. Laskelmassa käytetyt kantohinnat, korot ja hakkukertymät on esitetty taulukossa.
Kokonaisuudessa jatkuva kasvatus on tappiollista metsätaloutta. Tappiollisuus perustuu jatkuvan kasvatuksen metsän perustamisen korkeasta kustannuksesta, joita tulevaisuuden hakkuutulojen nykyarvot eivät kata.
Taloudellisessa mielessä puuston jättäminen metsään on täysin vastaava investointi kuin maanmuokkaus ja istutus. Jos jätät metsään 3 250 euron arvosta puita, on sinulla vuoden lopulla verojen jälkeen tilillä 2 275 euroa vähemmän kuin jos olisit korjannut puut metsästä. Vaihtoehtoisesti voisit ottaa puut metsästä ja käyttää myynnistä saaduista rahoista osan metsän uudistamiseen.
Yllä oleva laskelma on luonteeltaan erittäin karkea ja teoreettinen. En edes pyrkinyt ottamaan laskelmassa kaikkia muuttujia huomioon, otin laskelmaan mukaan tärkeimmät muuttujat ja uskon laskelmani antavan menetelmistä vertailukelpoisen tuloksen. Olen oppinut metsäalan ulkopuolisessa työelämässä, että on parempi olla karkeasti oikeassa kuin tarkasti väärässä.
Kuva on lainattu monsu.net sivustolta löytyvästä Timo Pukkalan Uutta tietoa jatkuvasta kasvatuksesta (Taksaattoriklubi 2012) esityksestä. Kuva on otsikoitu esityksessä ”Tuore JK-hakkuu Haapavedeltä”.
Laskelmassani käytetään jaksolliselle kasvatukselle matalaa vajaan seitsemän kuution keskikasvua hehtaarille ja jatkuvalle kasvatukselle reilun viiden kuution hehtaarituottoa vuodessa. Jaksollisen kasvatuksen tehokkuus perustuu lyhyen taimivaiheen jälkeen valon ja maapohjan tasaiseen hyödyntämiseen sekä jalostettujen taimien kasvuvoimaan. Pohjoismaalaisten tutkimuksien mukaan jatkuvan kasvatuksen metsät tuottavat keskimäärin vähemmän puuta per hehtaari kuin jaksollisen kasvatuksen metsät.
En ole ainoa joka on laskenut jatkuvan kasvatuksen olevan heikommin tuottavaa kuin jaksollinen kasvatus. Ruotsissa metsätalouden olosuhteet ovat likimain vastaavat kuin Suomessa ja myös Ruotsissa on jatkuvan kasvatuksen laskettu olevan tappiollista.
Rationaalisesti toimiva metsäsijoittaja myös käyttäisi jatkuvalle kasvatukselle korkeampaa tuottovaadetta (=korko) kuin jaksolliselle kasvatukselle. Jaksollisen kasvatuksen tulos on jatkuvaa kasvatusta varmempi, jolloin menetelmän riski on pienempi jatkuvaan kasvatukseen nähden. Käytin omassa laskelmassa molemmille menetelmille samaa reaalikorkoa.
Jatkuvan kasvatuksen saa kannattamaan kahdella tapaa. Ensimmäinen tapa on ostaa runsaspuustoisia metsiä ja korjata niistä suurimmat puut pois. Metsätalous vaikuttaa hetkellisesti erittäin kannattavalta kulujen ollessa alhaalla ja hakkuutulojen korkealla. Pitkäjänteisessä metsätaloudessa haasteeksi kuitenkin syntyy puustopääoman heikentyminen ajan saatossa. Jos metsät onnistuu tyhjentämisen jälkeen myymään eteenpäin jatkuvan kasvatuksen metsinä, voi kiinteistöjalostusta muistuttava menetelmä antaa huomattavan korkeaa tuottoa.
Toinen tilanne, jossa jatkuva kasvatus kannattaa paremmin kuin jaksollinen kasvatus on tilanteet, joissa metsää ei jostakin syystä voida / haluta uudistaa avoimen uudistusalan kautta. Esimerkiksi rantametsissä ja muissa kohteissa missä maisemaa ei voida avata antaa jatkuva kasvatus paremman tuloksen kuin täydellinen hakkaamattomuus. Myös ne metsänomistajat, jotka vastustavat vaihtelevista syistä avoimia uudistusaloja, voivat korjata puuta jatkuvalla kasvatuksella metsistään vaikka pienkoneilla. Silloin metsä säilyy kohtuullisen siistinä ja nollatulojen sijasta metsästä saa edes jotakin tuloa.
Jatkuva kasvatus on tervetullut menetelmä suomalaiseen metsänhoitoon
Kirjoituksen tavoitteena ei ollut mollata jatkuvaa kasvatusta. Olen kiinnostunut menetelmistä nostaa metsätalouden kannattavuutta entistä paremmalle tasolle. Vaikka jatkuvassa kasvatuksessa on omat haasteensa, näen jatkuvan kasvatuksen menetelmille paikan puuntuottajan menetelmäpakissa.
Esimerkiksi poimintaan perustuvaa jatkuvaa kasvatusta kannattaa käyttää kohteissa, joissa metsää ei voi uudistaa kokonaan johtuen esimerkiksi maisemasyistä. Silloin metsästä voidaan käydä noutamassa puita (=hakkuutuloja) ja metsä pysyy edes jollakin asteella metsän näköisenä. Muutama euroa on paljon enemmän kuin nolla euroa.
Me emme tule käyttämään jatkuvaa kasvatusta omassa metsässä valtamenetelmänä, koska laskelmien mukaan jatkuva kasvatus ei ole taloudellisesti kannattavaa. Lisäksi näen jatkuvan kasvatuksen olevan luonteeltaan epäluonnollista. Luonnon kannalta on parempi seurata luonnon omaa luonnollista kiertoa avoimine uudistusaloineen ja taimikoineen.
Kiitos kirjoituksestasi ja mielipieestäsi!
Mielestäni metsän jatkuvan kasvatuksen ja jaksollisen kasvatuksen vertailusi on asiallista ja asiantuntevaa. Taloudellisen tuloksenkin vertailu on mielestäni esittämäsi suuntaista.
Kuitenkin kaiken tämän olisi pitänyt olla jo hyvin pitkään puuntuotannosta päättävien tiedossa. Miksi siis uuteen metsälakiin tuli pitemmän päälle tappiollisen jatkuvan kasvatuksen hyväksyntä metsien hoidossa? Eihän vaan liene olleet vaikuttamassa MMM:n kala- ja riistaosaston hirvenlihan tuottajat, jotka myös tämän menetelmän hyväksymisellä pyrkivät saamaan laskennalliset hirvivahingot Suomen vuoisitilastoissa vähenemään?
Onhan jo noin 40 vuotta jaksollisen kasvatuksen haittana ollut hirvituhoriskin vuoksi erittäin epävarma uudistettavan puulajin valinta. Vain karuilla mailla männyn käyttö on välttämätön, mutta muualla vain kuusi on varmuudella mahdollista.
MattiTurunen
On harhaista uskoa, että ”luonnondynamiikkaa” olisi se, että varttuva metsä kuolee ajan mittaan pystyy tai sitä ennen tulee metsäpalo. Metsäpalot ovat olleet erittäin harvinaisia esihistoriasta lähtiäen. Mukailemalla todellista luonnondynamiikkaa, eli jatkuvan kasvatuksen menetelmää, missä on useaa eri-ikäistä puusukupolvea saadaan myös tulosta paremmaksi. Kannattaa edes lukea ensin kirja Jatkuva kasvatus (mm. Pukkala). Tasaikäismetsätalouden kannattavuudesta ei ole edes tehty oikeaa koko kiertoajan mittaista kunnollista tutkimusta ja kaikkien tietojen valossa näyttää vielä siltä, että tasaikäismetsätalous on kannattamattomampaa kuin jatkuva kasvatus.
Vaikka niinkin olisi (vaikka ei ole :D), ettei jatkuva kasvatus olisi taloudellisesti kannattavaa niin miksi ihmeessä se ei saisi olla sallittu? Jos joku haluaa säästää maitaan avohakkuilta, maanmuokkauksilta tms. ja silti saada hakkuutuloja niin en näe siinä mitään haittaa.
Hei,
tähän asiaan löytyy toisenlaista näkökulmaa täältä.
http://arvometsa.fi/blogi/jatkuva-kasvatus-kannattaa-aina
Totean vielä tähän että tuskin lainsäätäjä on hirvenlihoja ajatellut antaessaan metsänomistajalle päätäntävallan omaan omaisuuteensa. Nyt voi vapaasti valita ilman pakkoa miten metsänsä uudistaa ja tai kasvattaa. Uskoisin ettei ole montaa metsänomistaa jotka haluavat ”puuntuotannosta päättävien tahojen” hoitavan omaa omaisuuttaan.
”Puuntuottajan” kanssa samoilla linjoilla.
Metsätalouden hallinto on maassamme sen verran kummallista ja poukkoilevaa,että kaikki on näköjään mahdollista.Aikoinaan oli koivuvihat,harsinnat,männyn pakko-istutukset..jne jne.On sitten koivusta pulaa,on hirvipolitiikkaa,räkämäntyä…Ja kun ei mitään olisi opittu,2-kehitysluokan männiköt saa nyt lainvoimaisesti päätehakata!Isot alat talousmetsiä halutaan rauhoittaa ötököiden valtakunnaksi ja niitä keinotekoisesti lisätään tukkipuita silpomalla tai ojia tukkimalla!Ötökkä-armeijat leviävät kulovalkeana etelästä pohjoiseen…Ei siis kertakaikkiaan mitään järkeä!
Oheinen laskelma metsänhoitovaihtoehtojen kannattavuudesta ei ole oikea. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa on virheellistä laskea ”puiden jättäminen” ”harsinnan” kustannuksiksi. Tämä on varsin yleinen virhe.
Oikea tapa on laskea molempien vaihtoehtojen tuottamien nettotulojen nykysarvo ja verrata näitä toisiinsa. Lisäksi puuston tila laskelman alussa on oltava molemmissa vaihtoehdoissa sama.
Yksinkertaisin taloudellisesti oikea vertailu voidaan tehdä siten, että puuston alkutila vastaa tilannetta juuri ennen ”harsinnan” suorittamista. Harsintavaihtoehdon nykyarvo on tällöin diskontatut tulot ja ensimmäinen tulo realisoituu heti. Jaksollisen metsänhoidon tapauksessa alussa tehdään ”harsinnan” sijaan päätehakkuu ja jatketaan tämän jälkeen jaksollista metsänhoitoa kuten ylläolevassa esimerkissä. Tässäkin ensimmäinen tulo realisoituu heti ja on suurempi kuin harsinnan tapauksessa. Saadaan (ennen veroja)
Jaksollinen vaihtoehto: päätehakkuutulo+paljaan maan arvo €313
”Harsinta”: €2737/(1-b^15)=6154, missä b=1/(1+0.04)
Huomaa, että paljaan maan arvo €313 on yhden kiertoajan nettotulon nykyarvo €286 jaettuna termillä 1-b^62.
Saadaan tulos jonka mukaan ”harsinta” on kannttavampaa jos”harsintametsästä” saatava päätehakkuutulo on alhaisempi kuin €5841. P. Puuntuottajan laskelmassa tämä päätehakkuutulo näyttäisi olevan tuo ”puiden jättäminen metsään” eli €3249 eli tällöin ”harsinnan” jatkaminen olisi selvästi kannattavampaa kuin siirtyminen jaksolliseen vaihtoehtoon.
Yt Olli Tahvonen
(prof. metsäekonomia, Helsingin yliopisto)
Moi ja kiitoksia palautteesta. Kunnia saada metsäpuolen professori kommentoimaan juttuani.
Laskelmassani ei ole virhettä vaan tietoinen valinta. Olette täysin oikeassa, että laskelmat pitää aloittaa metsän (arvon) ollessa täysin samanlainen. Kompensoin ”jääneen puuston arvolla” kuvioiden puuston eroa. Harsintametsässä on hakkaamatta jääneen puuston arvon verran enemmän rahaa kiinni alkutilanteessa kuin puhtaalla uudistusalalla.
Jatkuvan kasvatuksen markkinoinnissa on ollut valitettavana tapana liioitella istutuskustannuksien suuruttaa ja samalla unohtaa jääneen puuston olevan vastaava kustannus. Käytin jäänyttä puustoa kustannuksena muistuttaakseni, että jäänyt puusto on samanlainen investointi kuin istutus. Molempien investointien jälkeen puuntuottajalla vuoden lopussa vähemmän tilillä rahaa kuin jättämällä investointi tekemättä.
Teidän ehdottamana laskelma on käytännössä sama kuin minun laskelmani hetkellä ”-1”. Aloittamalla uudistuskelpoisesta metsästä (eikä uudistusalasta kuten aloitin) olisi jaksollisen kasvatuksen harrastaja saanut 3249 euroa enemmän rahaa hakkuusta kuin harsinnan suorittaja. Aloittamalla hetkellä ”-1” tai kompensoimalla harsintametsään jäänyttä puustoa laskemassa, antavat molemmat laskelmat saman lopputuloksen.
Nykyarvolaskelmat ovat hyvä tapa vertailla erilaisien vaihtoehtojen kannattavuuksia. Laskelmien heikkous on laskelmien riippuvuus alkuarvojen asettajista. Teollisuudessa kulkee ”tehdasviisautena” tieto, että minkä tahansa koneen tai investoinnin saa kannattavaksi / tappiolliseksi asettamalla alkuluvut haluamalla tavallaan. Sama inhimillisyys tuntuu vaivaavan myös metsäpuolen tutkijoita.
Pyrin olemaan laskelmissani rehellinen. Voisin siirtyä vaikka tänään jatkuvaan kasvatukseen jos jatkuva kasvatus olisi jaksollista kasvatusta kannattavampaa. Olisi vallan kiva, jos uudella tavalla saisi enemmän rahaa pienemmällä vaivalla.
Olen peruskoulutukseltani DI ja kävin suorittamassa metsätalousyrittäjän ammattitutkinnon. Peruskoulutukseni antaa minulle pätevyyden tehdä taloudellisia laskelmia, vaikka en olekaan metsämaisteri.
Hei,
tuosta viimeisestä lauseestani puuttui tietysti tuo €2737, jolloin kun puuston lähtötila on ”harsintahakkuuta” edeltävä tila, saadaan siirtymisestä jaksolliseen vaihtoehton nykyarvoksi 2737+3249+313=6299. Tämä on €145 enemmän kuin tulojen nykyarvo jatkettaessa ”harsintaa”, eli P. Puuntuottajan luvuilla jaksollinen metsänhoito olisi niukasti kannattavampaa. P. Puuntuottajan luvuissa huomio kiinnittyy kuitenkin siihen, että ”harsintahakkuissa” jätettävän puuston määrä on varsin suuri eikä vastaa taloudellisesti kannattavinta hakkuuta. Kun korko on 4%, ei ”harsintahakkuissa” ole tutkimustulosten mukaan kannattavaa jättää juurikaan tukkipuuksi kelpaavia runkoja hyödyntämättä. Tällöin tuo siirtyminen jaksollisen metsänhoidon vaihtoehtoon tuottaa pienemmän lisätulon verrattuna ”harsinnan” jatkamiseen. Tutkimuksissa 4%:n korolla näyttääkin pysyminen ”harsintavaihtoehdossa” aina kannattavammalta kuin siirtyminen jaksolliseen vaihtoehtoon. Vaihtoehtojen vertailu mutkistuu huomattavasti, jos puuston alkutila on jokin muu kuin edelläkuvatuissa arvioissa.
Yt Olli Tahvonen
Päivitysilmoitus: Väärin käsitetty metsälain kymmenes pykälä | Puuntuottaja – raha on paras metsäneuvoja
Jatkuva kasvatus toimii kyllä – vähän aikaa. Periaatteessa se pitäisi tehdä niin, että jäljelle jää aina elinkelpoinen – tuottava metsä.
Yleensä ottaen metsikkö kuin metsikkö muuttuu harsinnassa kuusikoksi, joka on hyvin monella kasvupaikalla väärä puulaji.
Lisäksi varsinkin etelä-suomessa kuusikon tyvilaho ratkaisevasti estää kuusikon kasvattamisen.
Männiköissä ammattitaidolla tehty yläharvennus oikeassa vaiheessa antaa hyvän taloudellisen tuloksen, mutta senkin voi tehdä vain kerran yhden kierron aikana.
Tuolla edellä oli Metsäliiton esittelemä täydellinen jatkuvan kasvatuksen malli, joka jälki minusta muistuttaa hävityshakkuuta, jollainen on vienyt monta metsänomistajaa leivättömän pöydän ääreen. (Aivan selkeä jättömetsä).
En ole metsäammattilainen, mutta kylläkin luonnontietilijä. Ymmärtämykseni mukaan metsä tuottaa uutta puuta riippuen neulasten ja lehtien määrästä. Nämä osat puussa ovat niitä, joissa syntyy puuainekseen tarvittavia yhdisteitä. Tietenkin kasvuun tarvitaan vettä (muistaakseni 1000 litraa kiloa kohti) ja valoa sekä ravinteita. Mutta jos ympäristöolosuhteet pysyvät samoina, metsän lehvästön määrä määrää puuaineksen tuoton.
Mitään tietoa ei ole, kummassa jatkuvassa vai jaksollisessa kasvatuksessa lehvästön määrä on suurempi aikavälillä. Tuntuu siltä, että jaksollisessa kasvatuksessa lehvästön määrä kasvuaikana jäisi kymmeniä prosentteja pienemmäksi ja puun tuotto siten kymmeniä prosentteja vähäisemmäksi. Kun metsä hakataan aukoksi, lehvästön määrä pysyy vähäisenä kymmeniä vuosia, verrattuna luonnon metsään tai metsään, josta on tukkipuut hakattu.
Laskujeni mukaan metsä haihduttaa noin puolet sademäärästä. Ellei sadevesi pääsisi poistumaan hakkuualueelta, 10 vuoden kuluttua paikalla olisi 3 metriä syvä järvi. Vesi kuitenkin valuu hakkuualueelta vieden humusta ja maa-ainesta mukanaan. Tämä pilaa vesistöjä ja uskon, että Ruotsin ja Suomen avohakkuut ovat yksi syy Itämeren hapettomuuteen. Humus liukenee veteen (joki ja järvivedet saavat ruskean värin), mutta saostuu suolaisessa Itämeressä, painuu pohjaan ja kuluttaa hapen. Hapettomasta merenpohjasta vapautuvat ne sadat tuhannet tonnit fosforia, joka tarvitaan rehevöitymiseen. Itämeren vedessä on luonnostaan fosforia satoja tuhansia tonneja, joten pienet (kymmenet tuhannet tonnit) maatalouden ja asutuksen päästöt eivät ole rehevöitymisen syy.
Moi. Minä olen peruskoulutukseltani DI joten en ole edes luonnontieteilijä. Uskon sinun olevan oikeassa neulasten / lehtien määrän ja puunkasvun yhteydestä. Jaksollisessa kasvatuksessa yksittäisissä puissa pyritään pitämään mahdollisimman paljon havuja / lehtiä. Harvennukset ajoitetaan siten, että puiden latvukset eivät pääse nousemaan ylös jolloin puuston kasvu säilyy mahdollisimman kovana. Puuntuottajan kannattaa keskittää kasvu muutamiin suureksi kasvavaan runkoon eikä kasvattaa tupsupäisiä riukuja. Runkojen pitäminen optimaalisessa kasvussa on helpompaa jaksollisessa kasvatuksessa kuin jatkuvassa kasvatuksessa, koska puun vieressä kasvaa aina samankokoinen puu.
Uudistamisen jälkeinen avonainen vaihe on suhteellisen lyhyt jakso verrattunan koko metsän kiertoon. Meillä vuonna 2012 uudistetulla alalla jo vuonna 2015 reilun metrin mittaisia kuusia. Kuuset vasta innostuvat kasvamaan tuosta mitasta, viiden vuoden päästä alueen läpi on jo hankalaa nähdä. Pellolle vuonna 2013 istuttamamme koivut ovat jo nyt parin vuoden jälkeen istutuksesta minua reilusti pidempiä. Meillä jostakin syystä onnistui uudistaminen, välillä uusi metsä suostuu nousemaan hitaammin. Mutta 40-60 vuoden kierrosta voisi aukean vaiheen olevan aika lyhyt hetki. Aukea ei tuota mitään, puuntuottaja saa rahansa kasvatetusta puusta.
Hesarin mukaan ”Suomenlahteen päätyy vuosittain keskimäärin noin 4 800 tonnia fosforia vuodessa. Siitä noin 3 300 tonnia tulee Venäjältä, 800 tonnia Suomesta ja noin 700 tonnia Virosta”. Esimerkiksi ”Helsingin jätevedenpuhdistamoilla käsitellään vuodessa noin 600 tonnia fosforia. Jäteveden sisältämästä fosforista puhdistamot poistavat yli 95 prosenttia”. Tästä nopeasti laskien mereen päätyy pelkästään Helsingin jäteveden mukana 30 tonnia fosforia. Itämereen päätyy fosforia muualtakin kuin Suomen sisäosissa olevista metsistä. Meillä on tavoitteena pitää fosfori ja muut ravinteet omassa metsässä. Tarvitsemme niitä seuraavan puusukupolven kasvatukseen. Yaran fosfori on turhan kallista.
Kiitos vastauksesta. Suomenlahdessa on vettä 1140 kuutiokilometriä, kuutiometreinä siten 1140 000 000 000. Kuutiometrissä merivettä on analyysien mukaan fosforia 0,088g (0,088 ppm). Kun kertolaskun laskee, tulee Suomenlahden fosforimääräksi 100000 tonnia. Insinöörinä varmaan ymmärrät, ettei 4800 tonnin vuosittainen fosforipäästö voi olla rehevöitymisen syy. Suomen lahteen yhteydessä olevassa Itämeressä on vettä 21000 kuutiokilometriä ja fosforia noin 2 miljoonaa tonnia. Ei voi tehdä muuta päätöstä kuin, asutuksen fosforipäästöt eivät ole rehevöitymisen syy.
Siispä vikana onkin pohjan hapettomuus. Hapettomalta pohjalta voi vapautua jopa 5 tonnia fosforia neliökilometriltä vuoden aikana. Mutta paljon tarvitaan happea kuluttavia päästöjä, jotta laaja happikato syntyisi. Mistä näin suuri päästö olisi peräisin? Suomessa ojitettiin, huippuvuosi 1970, 50% soista. Yhteensä 60000 neliökilometriä. Näiltä pääsi mereen satoja miljoonia tonneja humusta. (Suomen joista on tullut humusta luonnostaan noin miljoona tonnia vuodessa. Ojitus monisatakertaisti päästöt.) On ilmeistä, että päästöt kuluttivat happea satoja miljoonia tonneja, joka sitten riittääkin synnyttämään happikadon virtaamattomissa pohjavesissä.
Metsän neulasmääristä ei ole mitään tilastoja, joten en osaa vastata, minkä tyyppisessä metsässä on eniten neulasia. Näppituntuma on, että puita pitää olla runsaasti, jotta kasvu on reipasta.
Voi vielä lisätä, että Suomelle on edullista syyttää asutuksen ja maanviljelyn päästöjä, näin oikea syyllisyys jää tutkimatta. Hesari on tietenkin vallanpitäjien asialla tässä kuten monessa muussakin.
hei!oletko puuntuottaja perehtynyt sivustoon kettunenarvo.blogspot kokemusta jatkuvasta kasvatuksesta 50 luvulta lähtien. parempaa tulosta syntyy tukkipuuta hakkaamalla.erittäin hyvä sivusto!
Moi. Tässä vielä ehjä linkki: http://kettunenarvo.blogspot.fi/ . Tuolla oli valitettavan vähän mitään taloudellisia tuloksia vaikka sivusto vaikuttaa oman tavan olevan taloudellisin. Minua ei haittaa ihmisten erilaiset kasvatutavat mutta en itse kehtaa väittää 100% jatkuvan kasvatuksen olevan jatsollista kasvatusta kannattavampaa. Luvut ovat vain toteamusta vastaan. Jatkettu kasvatus (=yläharvennuksia niin pitkään kuin voi tehdä) voi olla kannattaa sopivassa metsässä. Mutta lopulta sekin pitää ottaa alas ja aloittaa alusta.
täytyy kyllä todeta että jaksolliseesa kasvatuksessa metsän käsittely eri vaiheissa on helpompaa ja selkeämpää,mutta jos metsä kuten monet kuviot omissa metsissä ovat valmiiksi erirakenteisia aion käsitellä niitä ylä ja laatuharvennusilla sekä niissä varttuneissa metsissä joissa ei alukasvistoa tulen tekemään päätehakkuun aikanaan,metsästäjänä tiedän että riista viihtyy jatkuvan kasvatuksen metsissä parhaiten!Mahtava sivusto jatka vaan kirjoittelua!
Kiitoksia. Kannattaa toimia tilanteen mukaan aina järkevimmin. Jos metsässä voi tehdä ”jatkettua kasvatusta” eli yläharvennusta niin sitä kannattaa tehdä niin pitkään kuin mahdollista. Ja sitten lopuksi kuten kirjoitit kaataa kaikki alas ja aloittaa alusta.
en kirjoittanut että lopuksi kaikki alas vaan minulla eillaisia metsäkuvioita joissa osassa ei alikasvustoa(ala harvennettua)sellaisen kuvion kaadan aukoksi aikanaan kun rungoissa riittävästi paksuutta!
Ihan viihteellinen kirjoitus, jos metsänkasvatusta tarkastellaan mahdollisimman putkinäköisesti tehokkaan puuntuotannon kannalta. Tekstistä kuitenkin paistaa hyvin voimakas tunneperäisyys ja siinä on aika räikeästi virheellisiä väittämiä mukana.
Olen metsänomistaja ja pidän jaksollisen kasvatuksen yksinkertaisuudesta ja ennustettavuudesta. Jaksollinen kasvatus onkin insinöörin aivoille riittävän yksinkertaistettu tapa tuottaa puuta, mutta aika vähän sillä on kuitenkin tekemistä esimerkiksi luonnollisen metsänkierron kanssa, toisin kuin tässäkin kirjoituksessa pyritään paikoin väittämään.
Kannattavuuslaskelmasta:
Jatkuvan kasvatuksen ”alkuinvestoinnin” suuruuteen johtavassa päätelmässä ei ole mielestäni kaikki kohdallaan. Ensinnäkin tukin määrä on aika suuri, jos ajatellaan, että jatkuvan kasvatuksen idea on keskittää kasvu niihin ainespuuyksilöihin, joiden suhteellinen arvokasvu on suurin, eli nuoriin lähellä tukkikokoa oleviin puihin.
Jos lasketaan vaikka, että tuo 40 mottia tulee kaikki yhden tukin puista ja keskimääräinen tukki on 5,2 metriä pitkä, latva-lpm 16 cm ja tyvi-lpm 22 cm, niin tällöin tukit kertyisivät katkaistulla kartiolla laskettuna n.260 puuyksilöstä.
Eri-ikäisrakenteisessa metsässä tukkikokoisten puiden runkoluvun osuus suhteessa nuorempiin on pieni koko ajan, joten keskipituus 15 metriä tuntuu myös aika isolta.
Lisäksi metsän tilavuus ei ole yhtä suuri kuin siitä saatavan tukin ja kuidun yhteenlaskettu tilavuus.
Moi. Jatkuvan kasvatuksen markkinoinnin haasteena on samaan aikaan mainostaa metsän olevan jatkuvasti peitteinen, harvennuksien tapahtuvan 15 vuoden välein ja puustomäärän harvennuksen jälkeen olevan vähäinen ilman tukkikokoisia puita. Mielestäni noista saa valita kaksi, mutta ei kaikkia kolmea. Alla kasvaneet kuitukokoiset puut eivät suostu kasvamaan harvennusjärkytyksen jälkeen 15 vuoden aikana kunnon tukkipuiksi.
Totta. Kaikkea ei tietenkään voi saada, mutta mitä minä olen ymmärtänyt, niin jatkuvasta kasvatuksesta puhuttaessa on nimenomaan painotettu, että puusto kasvatetaan riittävän harvana ja että parhaimmillaan päästään 15 vuoden hakkuuväliin. Tuskin tuolloin korjataan mitään järeitä kolmen tukin puita (ainakaan tasaisesti koko alalta), vaan suurimpien puiden koko on huomattavasti vaatimattomampi.
Toisaalta, jos hyvällä kasvupaikalla puu kasvaa paksuutta keksimäärin 5 mm vuodessa, niin lähellä tukkipuukokoa oleva puuyksilö ehtii kasvaa järeyttä 7,5 senttimetriä 15 vuoden ajalla. Esimerkiksi 17 cm rinnankorkeusläpimitasta 24,5 senttimetriin, eli ihan reilusti tukkipuuksi.
Terve. Erkki Lähde mainitsi harvennusten välin olevan jonkin mallin mukaan 15-37 vuotta, riippuen kasvupaikasta, puustosta ynnä muusta. Joten tuo 15 vuotta kuullostaa lähinnä mainospuheelta. Lisäksi kysyisin, että jos jatkuvassa kasvatuksessa (tai harsinnassa kuten kirjoitat) ajatus on kaataa vain järeimpiä puita, niin miten siitä kertyy laskelmassasi pienempi osuus tukkia kuin avohakkuussa.
Oletko jo Paavo tutustunut tähän?
https://youtu.be/Vx0oS2aFzng
Kun ppa 25 m2/ha pudotetaan 14m2/ha isompia valtapuita poistaen, on aika tiukkaa poistaa 15 vuoden päästä taas 11 m2.
Hei vaan,
Toimin metsäammattilaisena erään kaupungin palveluksessa. Monelle tulee yllätyksenä, että jatkuvaa kasvatusta on monissa kaupungeissa harrastettu jo vuosikymmeniä. Asemakaava-aluilla (pois lukien M-alueet) uudistamisvelvoitteet eivät meitä kosketa kun metsälaki ei ole voimassa. Sen sijaan meitä ohjaa maankäyttö- ja rakennuslaki, joka velvoittaa maisematyöluvan hakemiseen maisemaa muuttaviin toimenpiteisiin. Tulkinnat vaihtelevat monissa kaupungeissa mutta tässä esimerkkikaupungissa maisematyölupa vaaditaan käytännössä vain avohakkuille. Tästä syystä metsien uudistaminen on toteutettu pääasiassa luontaisesti, milloin pienaukoilla, siemenpuuhakkuilla, poimintahakkuilla, yläharvennuksin ym. Joskus on ajauduttu ongelmiin, kun puustoa on hissukseen harvennettu ja pohjaa raivattu paljaaksi. Nyt olisi edessä avohakkuu kun ppa on 6-8, puusto lahoa eikä alikasvosta ole lainkaan. On myös hyviä esimerkkejä, missä metsä on kehittynyt aidosti kaksijaksoiseksi ja tilajärjestely on optimissa.
Voisin keskustella eri-ikäisistä metsistä ja jatkuvasta kasvatuksesta enemmänkin mutta kun kerran tuottavuudesta puhutaan, haluaisin mainita erään olennaisen seikan, joka on kenties unohtunut monilta aatteen puolustajilta: jatkuvan kasvatuksen hakkuut (poiminta-, yläharvennus-, pienaukkohakkuu) hinnoitellaan puukaupassa harvennuksen hinnoin – ei siis uudistushakkuun. Hintaero voi olla tukissa 7-8€/m3 ja kuidussa 2-3€/m3 pienempi. Toki puukauppasopimukset voivat vaihdella, mutta näin on käynyt omissa kaupoissa ja myös monen kollegan kohdalla.
Mainittakoon vielä, että meitä ei ole koskaan aikaisemmin lobbattu näin paljon liittyen jatkuvaan kasvatukseen taajamametsissä. Perusteena on, milloin taloudelliset ja milloin maisemalliset syyt. Nykyiset menetelmät ovat ”kestämättömiä” ja ”vanhanaikaisia”… Kuten aiemmin mainitsin, kaupungit ovat metsiään ”jatkuvasti” kasvattaneet, eikä tämä siltikään kelpaa. Voidaan siis päätellä, että nykymenetelmien vastustamisessa ei ole kyse niinkään menetelmästä itsestään, vaan hakkaamisesta yleensä. Metsiä pitäisi kyllä hoitaa mutta jälkiä ei saisi näkyä. Esim. männikön harvennus on ok, sankan kuusikon ei, avohakkuu ei ok ellei avata näkymä järvelle ym. Hakkuun ekologisuus, esteettisyys ja jopa taloudellisuus kääntyy lopulta siihen, miten hakkuujäljen tarkastelija maisemansa kokee. Pessimistinen ajatus, mutta näin olen asian itselleni selittänyt.
Uskon, että joku tulkitsee tämänkin kommentin niin, että minulla on jotkakin asenteellista vammaa jatkuvaa kasvatusta kohtaan. Ei suinkaan. Molemmille on paikkansa ja aion jatkossakin sekä jatkuvasti kasvattaa että avoimesti hakata. Joudun kuitenkin esiintymään kommentissani nimettömänä. En halua saada kuntapäättäjien poliittista painostusta niskaani. Pahoittelut tästä salailusta.
Kiitokset P. Puuntuottaja ja kommentoijat. puuntuottaja.com on kiinnostavaa luettavaa.